Viimeisimpänä olen laittanut itämään vielä kolmea erilaista paprikaa lisää: Hungarian Hot Waxia, Californian Sweetiä ja jotakin punaista puikulapaprikaa, minkä siemenet keräsin viime syksynä kasvaneesta paprikastani.
Californian Sweet näyttäisi olevan ihan tavallista kasvihuonepaprikaa, kaksi muuta ovatkin sitten arvoituksia. Toivoisin, että tuo unkarilainen lajike olisi sitä mitä kaupoista saa välillä syksyisin: se kun sopii aivan mahdottoman hyvin munakkaaseen.
Tammikuussa idättämäni Cayenne-paprikat ovat jo saaneet omat purkkinsa. Niiden kasvu pysähtyi hetkeksi koulimisen jälkeen, mutta valon lisääntyessä on jälleen alkanut ilmestymään uusia lehtiä.
Meillä on sisällä melko lämmintä, mikä on hyvä kun siemeniä idättää. Mutta koulimisen jälkeen taimia pitäisi mitä ilmeisemmin kasvattaa hieman viileämmässä. Nyt ikkunallani on 19-21 astetta lämpöä. Tänään vähän enemmänkin, kun aurinko siihen aivan ihanasti paistelee. Mutta pitäähän sitä nyt kokeilla ainakin, että saako sitä itse siemenistä käyttökelpoisia taimia kasvihuoneeseen.
Basilikakin on jo hyvää vauhtia kasvamassa. Täytyykin laittaa jo uusi purkillinen tulemaan, sillä tämä yrtti on minun ja poikani suurta herkkua...
Maaliskuun idätyslistalla onkin sitten tomaatit (olen ostanut jo kolmea erilaista), samettiruusu ja lobelia. Huhtikuussa laitetaan kurkkut.
Muistan kuinka viime syksynä, kun toin tuon punaisen puikulapaprikan
sisälle, jotta sain viimeisen paprikan siitä kypsymään, niin tuliaisena
sain kirvoja koko keittiön täydeltä. Täytyy olla siis tarkkana ja
aloittaa torjuntatoimet melkein ennen kuin mitään taimissa näkyykään.
Riesana tosin näin talvella ovat sisälle hedelmien mukana kotiin tulevat
pikkukärpäset. Vielä en ole tehnyt niille muuta kuin liiskaillut niitä
kastelujen yhteydessä, mutta jos niitä alkaa olemaan keittiössämme ihan
valtoimenaan, niin täytynee niihinkin sitten jotain mäntysuopaa
sumutella.
Vaikka viime yönä oli melkoinen lumimyrsky, niin kasvihuoneeni katolla ei ole yhtään lunta. Täytyykin muistaa käydä ostamassa sinne lämpömittari, johon tallentuu vuorokauden ylin ja alin lämpötila. Tietää sitten tarkemmin, koska voin siirtää taimet sinne kasvamaan.
Miia
Ihanan näköiset pikku paprikataimet. Olen kovasti blogissa puhunut chilien kylvöstä, mutta en ole saanut vielä mitään aikaan. Ehkä huomenna...
VastaaPoistaBanaanikärpäsille voi tehdä ansan tyhjästä Kikkomanin soijapullosta ja sinne laitettavast punaviinistä. Punaviini houkuttaa kärpäset pulloon, mutta ne eivät osaa sieltä pois. Ansa toimii hitaanlaisesti, joten siitä ei saa välitöntä ratkaisua. Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa.
Liityin lukijaksi!
Wau, ensimmäinen lukijani! (perheeni ja sukulaisteni lisäksi :)) Tervetuloa!
PoistaPunaviiniansaa ehdinkin jo kokeilla, mutta taisi olla viini liian hapanta, kun ei kärpäsiä kiinnostanut... Tosin en antanut astian olla kuin pari päivää. Kokeilen uudelleen hyvällä vinkilläsi - ajan kanssa.
Hei, olet piipahtanit blogissani joten osasin tulla tänne :) Sulla on myös unkarinpaprikaa kasvamassa, kuten mullakin vaikka eri laatua :) Kivaa verrata kasvatuksia!
VastaaPoistaTervetuloa!
PoistaAmatöörikasvattajana suhtaudun vielä skeptisesti paprikan kasvattamiseen, mutta katsotaan nyt mitä tästä tulee. Päivitän tilannetta ja tietenkin vertaan muiden kasvatuksiin :)